Palvelut

Uudisrakennukset perinteisin menetelmin

Rakennamme uusia hirsikehikoita pelkkahirrestä ja pyöröhirrestä. Hankimme hirsiaihiot asiakkaan suunnitelmien mukaan oikean mittaisina.

Autamme asiakkaitamme ratkaisujen pohdinnassa. Perinteiseen hirsirakentamiseen liittyy rakenteellisia haasteita erityisesti johtuen ajan kuluessa tapahtuvasta hirsien painumisesta. Tästä syystä rakenne, joka toimisi modernissa talossa ei välttämättä sovi perinnerakenteeseen.

Hirsikehikoiden siirto ja pystytys

Perinteiseen tapaan tehdyt hirsikehikot kestävät parhaimmillaan satoja vuosia. Vanhimmat asuintaloina käytettävät hirsikehikot ovat 1700-luvulta ja siis täysin käyttökelpoisia. Hirsikehikot eivät pelkästään kestä aikaa, vaan rakenne mahdollistaa kehikoiden siirtämisen tilanteen mukaan.

Dokumenttielokuva "Siirrettäviksi syntyneet" (YouTube) kuvaa hyvin hirsirakenteiden pitkäikäisyyttä ja sidettä, joka ihmisille muodostuu näihin rakennuksiin ajan kuluessa.

Korjausrakentaminen

Alimmat hirret ovat tyypillisesti eniten sään aiheuttamalle kulumiselle alttiina. Ne ovatkin ensimmäinen osa, joka hirsirakenteesta tyypillisesti joudutaan korjaamaan. Teemme alimpien hirsien vaihtamistöitä, eli nk. kengitystä. Valmiista maalatusta tai käsitellystä pinnasta ei välttämättä edes huomaa, että alimmat hirret on vaihdettu.

Korjausrakentamiseen liittyy myös paljon muutakin kuin kengitys, esim. muurinpohjien ja perustusten korjaus sekä alapohjan ja rakennuksen ilmanvaihdon parantaminen.

Perinnerakennustyöt

Hirsitaloihin liittyy myös paljon muitakin töitä kuin hirsikehikon tekeminen. Tällaisiin töihin kuuluvat muun muassa perustukset, alapohjan teko, lattia, seinien viimeistely, sisäkaton toteutus, eristäminen, ovien ja ikkunoiden asentaminen, portaat, terassit, ja piipun läpiviennit. Autamme kaikenlaisissa perinnerakennustehtävissä.

Projektien materiaalit

Osana toteuttamiamme projekteja myymme hirsiä, lattialankkuja, paneeleita, vuorilautoja, listoja sekä eristeenä käytettävää lampaanvillaa. Näitä ei siis tarvitse välttämättä hankkia erikseen itse.

Konsultoimme myös asiakkaitamme erilaisten tarpeiden, esimerkiksi ikkunoiden ja ovien, hankinnassa. Tyypillisesti asiakkaamme pyytävät myös ovet ja ikkunat tilaustöinä tehtyinä, jolloin koko rakennuksesta tulee aivan oman näköisensä.